Matin musiikkikoulun kevät 2018

Kevään soittotuntien vakioajat ovat täynnä. Soittotuntitoimintaa tapahtuu tänä keväänä viitenä päivänä viikossa, kolmella eri koululla: Metsokankaalla, Ritaharjussa ja Myllyojalla.  Kevään edetessä oppilastilanne voi toki elää. Mikäli siis mielit soittotunneille, kannattaa tiedustella ehdottomasti aina peruutuspaikkoja.  Tiedustella kannattaa erityisesti siksikin, että täytän mahdollisesti lukukausien alussa vapautuvia paikkoja aina kyselyjärjestyksessä.

Vaikka vakioajat kouluilla ovatkin jo täynnä, pidän mielelläni satunnaisia soittotunteja lahjakorttilaisille ja vähemmän säännöllistä opetusta kaipaaville aikuisoppilaille. Satunnaisia soittotunteja voidaan pitää peruutustunneilla iltaisin tai aamupäivisin ja viikonloppuisin kotonani Oulunsalossa.

design-3047520_640

Tervetuloa uusi vuosi!

Mainokset

Miksi musiikkiharrastus?

Varsin usein soitonopettajana kahvipöytäkeskusteluissa kohtaa kysymyksen mitä hyötyä soittamisesta on? Jokainen jolla on positiivisia kokemuksia soittoharrastuksesta tietää vastata ”koska se on yksinkertaisesti kivaa”. Samaan lopputulokseen tuli aikoinaan myös tohtori Annu Tuovila tutkiessaan suomalaisten lasten musiikkiharrastamisen syitä. ”’Mä soitan ihan omasta ilosta!’ Pitkittäinen tutkimus 7–13-vuotiaiden lasten musiikin harjoittamisesta ja musiikkiopisto-opiskelusta” oli Tuovilan väitöskirjan otsake.

15935970_10154060562721073_1479289641_n
Tässä taitaa olla opettajan ensimmäisiä soitteluja.
”Mikään muu ei stimuloi aivoja ja niiden eri alueita yhtä laajasti (Pastor, 2014).”

Sen lisäksi, että soittoharrastus tuo iloa sekä soittajalle, että ympäristölle, on soittamisella kiistattomasti muitakin hyötyjä. Tutkimusten mukaan monipuolisena kokonaisuutena motorisia- ja aivojen toiminnallisia kykyjä soittimen soittaminen kehittää:

  • keskittymiskykyä
  • koordinaatiokykyä
  • kognitiivisiä taitoja (tiedollisia taitoja kuten muistia)
  • kuuntelemisen taitoa
  • sosiaalisia taitoja
  • yhteistyötaitoja
  • luovuutta
  • organisoimistaitoja

(Hallam and Prince, 2010.)

Mainittakoon, että näitä taitoja (ainakin osittain) toki kehittävät varmasti myös monet muut harrastukset. Mielestäni musiikin tärkein ja muista harrastuksista erottava anti tulee sen kyvyssä pureutua ihmisen tunteisiin ja antaa sitä kautta syvempiä merkityksiä.

Musiikin dosentti Suvi Saarikallio (2011) tutki reilun viidentuhannen suomalaisnuoren käsityksiä musiikin merkityksestä saaden muun muassa seuraavia tuloksia:

  1. Musiikista saa apua murheisiin.
  2. Musiikki vie irti arjesta.
  3. Musiikki herättää kokemaan tunteita ja kohtaamaan kokemuksia.
  4. Musiikki vie muistoihin.
  5. Musiikki on keino ilmaista tunteita
  6. Musiikki luo iloa ja hyvää mielialaa
  7. Musiikki rentouttaa ja piristää
  8. Musiikin kautta saa uusia ystäviä.
  9. Musiikki maku yhdistää.
  10. Musiikki on yhdessä tekemistä ja kokemista.
  11. Musiikki on tunteiden jakamista ystävien kesken.

(Saarikallio, 2011, 53–61.)

Musiikki nostaa tunteita esille paremmin kuin mikään muu taiteenlaji ja musiikkia käytetään eri tunteiden sekä mielialojen säätelyyn. Esimerkiksi hyvää oloa rakennetaan tai buustataan hyvän mielen musiikilla.  (Eerola, 2010.)

Palataanpa takaisin kahvipöytään. Ehkä loppujen lopuksi minulle soittamisen tärkein tehtävä on tässä kaiken hyödyllisyyden ja työnteon kulttuurin keskellä tarjota niitä onnen hetkiä, jolloin saan olla täysin hyödytön. Voin nauttia pyyteettömästi vain omasta tekemisestä.

Lähteet:

Hallam, S. & Creech, A. (2010). Learning to Play an Instrument. Teoksessa Music Education in the   21st Century in the United Kingdom: Achievements, Analysis and Aspirations. Toim. Hallam, S. & Creech, A. 85–104. London: Institute of Education.

Eerola, T. & Saarikallio S. (2010). Musiikki ja tunteet. Teoksessa J. Louhivuori & S. Saarikallio (toim.), Musiikkipsykologia. 259­­–278. Jyväskylä: Atena.

Saarikallio, S. (2011). Mitä musiikki nuorille merkitsee? Teoksessa S. Laitinen & A. Hilmola (toim.), Taito- ja taideaineiden oppimistulokset – asiantuntijoiden arviointia, 53–61. Helsinki: Opetushallitus. Haettavissa: http://www.oph.fi/download/131643_Taito_ja_taideaineiden_oppimistulokset_-_asiantuntijoiden_arviointia.pdf

Talvio, O. 2014. Musiikilla on yllättäviä vaikutuksia kieleen, muistiin ja tunteisiin. Helsingin sanomat 30.7.2014. http://www.hs.fi/tiede/art-2000002749459.html

Tuovila. A. 2003. ”Mä soitan ihan omasta ilosta!” Pitkittäinen tutkimus 7–13-vuotiaiden lasten musiikin harjoittamisesta ja musiikkiopisto-opiskelusta. Helsinki: DocMus.

Hyvää joulua!

Musiikkikoulun syyslukukausi on ohi. Joulu jos mikä on musiikin aikaa, toivottavasti välillä kotonanne myös piano silti pauhaa.  Paljon on oppilaat sekä opettaja oppineet tälle lukuvuodelle. Kiitos yhteistyöstä.

Meilläkin tunneilla opiskellaan ahkerasti pianon vapaa säestystä. Alla olevassa videossa jouluinen esimerkki siitä, mitä se voi olla.

Nyt rauhaisaa joulua ja mukavaa lomaa sellaista pitäville! Tunnit jatkuvat jälleen loppiaisen jälkeen.

Juho Schroderus laulu, Matti Riekki piano & sovitus. 

Soittotunnit käynnissä

Soitto-opetustoiminta on lähtenyt kiihtyvällä vauhdilla käyntiin. Toimipisteitä on nyt kolme: Myllyoja, Ritaharju ja Metsokangas. Oppilaita on yhteensä jo yli kolmekymmentä. Huh, kuinka mahtavaa!

Otan toki mielelläni ilmottautumisia vastaan kesken lukuvuodenkin ja jaan peruutuspaikkoja mikäli niitä vain ilmaantuu. Eli jos soittoharrastus kiinnostaa, ota rohkeasti yhteyttä!

14429617_10153733676531073_1084658914_n
t: Perheemme 7-vuotias Shetlannin paimenkoira, Ronja

Ja loistavaa syksyä, muistakaa heijastin. 🙂

– Matti

Videoiden teko on helppoa

Internetin videosisältöpalvelut kuten YouTube ja Vimeo on täynnä toinen toistaan parempia opetusvideoita. Lapset ja nuoret osaavat uteliaisuuttaan  jo leikkiä videoiden editointiohjelmilla kun taas me VHS-sukupolven lapset saatamme yhä kuvitella, että videoiden editoiminen on haastavaa tai että editointi vaatii yhä tietotokoneeksi super-tehokkaan myllyn.

Tarjolla on lukuisia ilmaisia web-pohjaisia editoreita, puhumattakaan mobiililaitteiden maksullisista edisointisovelluksista. Tässä esimerkki yhdestä web-pohjaisesta editorista.

Mobiilisovellukset musiikin oppimisen tukena

Tableteille ja kännyköille on saatavissa erinomaisia sovelluksia tukemaan opetusta ja oppimista. Onkin lähes poikkeus, jos en käyttäisi soittotunnilla opetuksen tukena jotain näistä sovelluksista. Kaiken teknologian keskellä on kuitenkin syytä muistaa, että sovellus ja laite on aina hyvä renki, ei itsestään tarkoitus. Seuraavassa katsaus hyväksi havaitsemiini ja hyödyllisiin suosikkisovelluksiini:

Musiikkikansio

Spotify (iOS, Android)

Spotify tuskin toivottavasti enää esittelyjä kaipaa. Lähes kaikki maailman musiikkikappaleet (ja enemmän, mitä edes ikinä onkaan kuvitellut olevan olemassa) löytyvät suoratoistona tästä palvelusta. Tarjolla rajoitettu ilmaisversio tai 9,90€ / kk ilman mainoksia ja koko kirjasto käytettävissä.

Amazing Slow Downer (iOS, Android)

Spotify ja Amazing Slow Downer (Asd) on lyömätön yhdistelmä. ASD:n  maksullisella versiolla voi säätää kaikkien Spotifystä löytyvien laulujen tempoa (speed) reaaliajassa suorastaan hämmästyttävän hyvälaatuisen portaattomasti. Näin alkuperäisen soitettavan laulun saa aina kullekin oppilaalle sopivaan harjoitustempoon.

Asd

Sävelkorkeuteen (pitch) kajoamalla puolestaan soitettavan laulun saa kätevästi helpommin lähestyttävään sävellajiin. Eiiikä siinä vielä kaikki. Sovelluksessa voi tehdä ja tallentaa hiottava kohta loopiksi.

Garage Band (iOS)

Applen musiikkisovellusten lippulaivan käytön monipuolisuus on vain mielikuvituksesta kiinni. Itse käytän Garage Bandia eniten oppilaitten soittojen äänittämiseen. IPad Garage bandin kera ja olkalaukussa kulkeva mobiilistudio on valmis.

Gb näyttökuva
GarageBand -äänityksiä
Gb drums
Rumputunneilla GarageBandin virtuaalirumpusetti voi korvata toisen rumpusetin. GB:llä voi esimerkiksi demota komppeja tai tehdä esimerkiksi. ”soita-perässä-mitä-kuulet-harjoituksia”.

Muita keksimiäni käyttötarkoituksia on mm. äänitetyt metronomit laskulla, rumpuloopit metronomina. Virtuaalipianolla voi auttavasti korvata opettajan pianon puutteen. Lisää Garage band -sovelluksesta ja sillä tekemistäni projekteista myöhemmin blogissa.

Yousician (iOS, Android)

Suomalaista sovellusten huippuosaamista edustava Yousician tekee nuottien oppimisesta helpompaa, innostavampaa ja nopeampaa.

Yousician
Yousician

Yousician siirtää konsopeleistä (kuten SingStar, BandHero) tuttua äänentunnistusteknologiaa mobiililaitteille. Sovelluksen vertikaalisesti liikkuva aikajana näyttää, mitä kosketinta / nuottia tulee painaa. Sovelluksen erityinen hyvä puoli on sen taustanauhat. Jo kahdella nuotilla saa soitettavaksi oikean laulun. Alkeispianoon aivan täydellinen sovellus.

Notion (iOS, Android)

Notion

Notion on kehnoista, toistaiseksi löytämistäni nuotinnossovelluksista kuitenkin se käytettävin. Hyödyllinen omien sävellysten taltioimiseen ja nuottien opettamiseen.

iRealPro (iOS, Android)

iRealpro

iRealPro:n avulla taustanauhoja tekee hyvin nopeaa: Syötetään halutun kappaleen soinnut, valitaan esitystyyli (pop, rock, latin, jazz jne.) ja tempo. iRealPro hoitaa loput generoimalla hyvätasoista midi-taustaa.

ForScore

Lukuisista nuotinlukuohjelmista ForScore on mielestäni selkein ja monipuolisin. Erään oppilaan kanssa olemme pyrkineet eroon paperinuoteista. Niinpä esimerkiksi ForScore on oiva sovellus nuottien hallintaan. Sovellus tukee yleisimpiä pilvipalveluita, joitten kautta on helppo jakaa oppilaalle tarvittava nuottimateriaali.

For score
Yksi ForScoren hyvistä ominaisuuksista on muistiinpanojen tekemisen mahdollisuus.

Scannable / DropBox (iOS, / iOS, Android)

Scannablen avulla puolestaan skannaa puhelimen kameran avulla erittäin nopeaa dokumentit sähköisiksi. Nykyään myös suosimaani DropBox-pilvipalveluun on sisään rakennettu vastaava skanneri.

Time Guru (iOS, Android)

Time Guru on metronomi muutamilla lisävarusteilla. Sovelluksessa voi halutessaan vähentää tai  häivyttää (random mute) metronomin iskuja harvemmiksi. Oiva tapa kehittää taimia! Lisäksi sovellus sisältää hyvin monipuolisesti erilaisia metronomi-samplejä, kuten laskut ”yksi, kaksi, kolme, neljä” laskettuna ranskaksi, venäjäksi, saksaksi ja englanniksi. Huhhuh, mitä integraatiota kieliin.

Time guru

Tempo (iOS)

Tempo

Pomminvarma perus metronomi. Selkeimmästä selkein käyttöliittymä ja tempojen tallentaminen settilistaksi tekee käytöstä saumatonta.

Tenuto (iOS)

Musiikinteorian opetussivuston http://www.musictheory.net laajennettu, maksullinen sovellus. Musiikinteorian oppiminen on nyt nopeampaa ja entistä mukavempaa, kuin pelin pelaamista. Samoja harjoituksia voi tehdä toki ilmaiseksi webissä http://www.musictheory.net

Tenuto
Nuotintunnistuspeli. Tunnistatko nuotin?

 

Chromatik / http://www.chromatik.com

Tulevaisuuden palvelu, nuottien Spotify Chromatikista saa kiinteään hintaan kuukaudessa pääosin amerikkalaisia nuotteja luettavaksi. Ilmaisversiolla saa kolme nuottia katseltavaksi per päivä. Valikoima laajenee jatkuvasti.

Chromatik

 

Eiköhän näillä pääse alkuun.